Mielen teoria

Pieni lapsi seuraa jo puolen vuoden iässä aikuisen katseen suuntaa. Pian lapsi oppii osoittamaan sormella kohdetta, johon haluaa aikuisen kiinnittävän huomiota. Näin lapsi oppii hiljalleen jakamaan yhteisen havainnon toisen ihmisen kanssa ja lapsi ymmärtää aikuisen ajattelevan samaa asiaa hänen kanssaan. Ilmiötä kutsutaan jaetuksi tarkkaavaisuudeksi.

Jaettu tarkkaavaisuus laajenee yleensä viiden vuoden ikään mennessä kokemusten ja aivojen kehityksen myötä ymmärrykseksi erillisyydestä lapsen oman ja toisen ihmisen mielen, ajattelun ja uskomusten välillä (Nurmi ym., 2006; Nolen-Hoeksema ym., 2014). Tätä ymmärrystä ihmismielten erillisyydestä kutsutaan mielen teorian nimellä. 

Mielen teorian saavuttamista on tutkittu seuraavanlaisella testillä: Lapsen eteen laitetaan laatikko, jossa on karkkien kuvia. Lapselta kysytään, mitä hän olettaa laatikossa olevan. Lapsi tietenkin olettaa laatikossa olevan karkkia. Kuitenkin kun laatikko avataan, lapsi huomaakin laatikon olevan täynnä värikyniä! Lapsilta on tämän jälkeen kysytty, mitähän joku toinen lapsi ajattelisi laatikossa olevan jos joku toinen lapsi tulisi huoneeseen ja näkisi kiinni olevan laatikon pöydällä. Viiden vuoden ikäiset ovat ymmärtäneet toisenkin lapsen olettavan, että laatikossa on karkkia. He ovat tajunneet toisen lapsen mielen erillisyyden omastaan - vaikka he itse jo tietävät laatikossa olevan värikyniä, toinen lapsi ei vielä sitä tiedä. Kolmen vuoden ikäiset taas ovat olettaneet toisen lapsen ajattelevan laatikossa olevan värikyniä. Heidän käsityksensä toisen lapsen mielen erillisyydestä ei ole vielä niin vahva, että he ymmärtäisivät toisen lapsen tietojen tilanteesta olevan erilaiset kuin hänen omat tietonsa. Kolmivuotiaat ovat myös väittäneet olettaneensa jo alusta asti laatikon sisältäneen värikyniä :D

Nolen-Hoeksema ym. (2014) viittaavat myös Bartschin ja Wellmanin malliin, jossa mielen teorian kehitys esitetään etenevän kolmessa vaiheessa. 

• Ensimmäisessä vaiheessa noin kahden vuoden ikäinen lapsi ymmärtää toisella ihmisellä olevan tarpeita, pelkoja, havaintoja ja tunteita. 
• Toisessa vaiheessa noin kolmen vuoden ikäinen lapsi ymmärtää ihmisten uskomusten voivan olla erilaisia eri ihmisillä, ja uskomusten voivan olla joko todellisuuden mukaisia tai ristiriidassa todellisuuden kanssa. 
• Kolmannessa vaiheessa noin neljän vuoden iässä lapsi ymmärtää jo muiden ihmisten käyttäytymisen voivan olla tulosta tämän ajatuksista, oletuksista, uskomuksista ja muista mielen sisäisistä liikehdinnöistä.

Poikkeuksena mielen teorian oppimisen kehityskulkuun nähdään autismin kirjon diagnoosin saaneet henkilöt, joilta mielen teoria nähdään puuttuvan kokonaan (Baron-Cohen, Nolen-Hoekseman ym. 2014 mukaan). Ettäkö autisteilla ei olisi lähtökohtaisesti minkäänlaista käsitystä toisen ihmisen mielen erillisyydestä heidän omaan mieleensä? Näin ollen ymmärtäisin, että autististen henkilöiden tulisi löytää vaihtoehtoisia keinoja sosiaalisissa tilanteissa toimimiseen tai tietoisesti opetella pitämään jatkuvasti sosiaalisissa tilanteissa mielessä toisen yksilön mieltä, sen sisältöjä ja toiminnan vaikuttimia sekä niiden erillisyyttä omistaan. Kuulostaa mielestäni monimutkaiselta. 

Voisikohan olla niin, että mielen teoria ei loistaisi täydellä poissaolollaan kaikilla autismin kirjon henkilöillä? Voisiko olla niin, että jonkun kohdalla mielen teorian kehitys on edennyt pidemmälle kuin jonkun toisen kohdalla? Näin sekä autististen että ns. neurotyypillisten yksilöiden kohdalla. Voisiko Bartschin ja Wellmanin mallia mielen teorian asteittaisesta kehittymisestä soveltaa myös autistisen yksilön mielen teorian kehittämiseen tai kehittymisen arviointiin?


Lähteet:

Nolen-Hoeksema, S., Fredrickson, B., Lofus, G. & Wagenaar, W.(2014). Atkinson & Hilgardʹs introduction to psychology (16. painos). UK: Cengage.

Nurmi, J.-E., Ahonen, T., Lyytinen, H., Lyytinen, P., Pulkkinen, L., & Ruoppila, I. (2006). Ihmisen psykologinen kehitys. Porvoo: WSOY

Mitä on autismi?

Autismin kirjoa on pyritty hahmottamaan ja määrittelemään monin eri tavoin ainakin 1940-luvulta lähtien. Törmäsin taannoin Lain, Lombardon ja Baron-Cohenin tekemään autismin määritelmään, joka on julkaistu arvostetun brittiläisen lääketieteellisen The Lancet -lehden numerossa 383 sivuilla 896-910 maaliskuussa 2014. Määritelmässä tuodaan kiitettävästi esille piirteitä, jotka usein yhdistyvät autismin kirjoon. Tässä mielestäni merkittävimmät palat määritelmästä vapaasti suomennettuna:

Autismi on ryhmä heterogeenisiä neurokehityksellisiä tiloja, joille on tyypillistä varhain esille tulevat vaikeudet sosiaalisessa kommunikaatiossa ja epätavallisen rajoittuneet, toistavat käyttäytymistavat ja kiinnostuksen kohteet. Autistisilla yksilöillä on  epätyypillinen kognitiivinen profiili, johon liittyy haasteita sosiaalisten taitojen ja toiminnanohjauksen alueilla sekä epätyypillistä havaintojen ja tiedon prosessointia.

Itse näen autismin olevan omanlaisensa tapa kokea maailma. Autistinen henkilö kokee usein maailman osittain eri tavoin kuin "tavallinen" neurotyypillinen henkilö. Tämän erilaisten ihmisten maailman kokemusten eron seurauksena autistisen henkilön toiminta voi olla konfliktissa neurotyypillisten henkilöiden maailman odotusten kanssa. Autismi on mielestäni aina kantajansa näköinen, eikä kaikenkattavaa yksityiskohtaista määritelmää oireyhtymästä oikein voida tehdä. 

Alku

Ensimmäinen kipinäni autismin selvittämiseen syttyi teini-iässä. Tein kesätöitä kehitysvammaisten nuorten leireillä, joista yhdellä työskentelin viikon ajan kahden nuoren neidon ohjaajana. Ensimmäisenä iltana nukkumaanmenoajan lähestyessä toinen ohjattavistani, puhumaton nuori nainen, alkoi vaikuttaa levottomalta. Vein hänet kuitenkin huoneeseensa nukkumaan, peittelin sänkyyn, toivotin hyvät yöt ja lähdin asuntolan olohuoneeseen. Kymmenen minuutin kuluttua neito odotteli yhteisen tilan ovella ja lähdimme taas yhdessä kohti hänen huonettaan. Peittelin, toivotin hyvät yöt ja lähdin. Sama toistui useita kertoja, enkä ymmärtänyt mistä kiikasti. Ohjattavani oli jo melko ahdistunut, itkeskeli ja alkoi käyttäytyä aggressiivisesti. Istahdin huoneen toiselle sängylle vetämään henkeä ja miettimään kun ohjattavani alkoikin ohjata minua. Hän työnsi minut hartioistani sängylle pitkälleni, katsoi minua tyytyväisenä ja kömpi omaan sänkyynsä. Neito nukahti alta aikayksikön ja minä hipsin varpaillani pois huoneesta. Hän oli nukkunut koko yön rauhallisesti huoneessaan.

Vuosia myöhemmin, jo maisterisnaisena, testasin autistisen kehitysvammaisen oppilaani kanssa uutta tablettisovellukseen pohjautuvaa kommunikointiohjelmaa. Hänellä oli aiemmin ollut kommunikoinnissa käytössä joitakin viittomia ja muutamia kymmeniä kuvia AACi-kansiostaan. Rakensin kommunikointipohjan hänen mielenkiinnonkohteidensa sekä oppituntiemme sisältöjen pohjalta. Oppilas motivoitui kommunikoimaan tämän välineen kautta aivan uudella tasolla ja hänen käyttämiensä kuvien määrä moninkertaistui jo ensimmäisten ohjelman käyttökuukausien aikana!

Vuosien saatossa olen työskennellyt lukemattomien autististen lasten, nuorten, aikuisten sekä heidän perheidensä kanssa. Olen saanut kokea edellä mainittujen kaltaisia oivalluksen ja oppimisen hetkiä, sekä tilanteita, joista en ole ymmärtänyt yhtään mitään. Intohimoni autismiin ja sen selvittämiseen tuntuu kuitenkin vain kasvavan.

Tämä on päiväkirjani, tiedonvälityskanavani sekä oman kehittymiseni väline. Tervetuloa matkaan!